Tässä sitä huomaa taas kun on innokas ruuanlaittaja niin täytyy joskus hommata uusia välineitäkin. Tällä kertaa päätin hommata upouudet veitset. Minulta on pitkään uupunut kunnollinen fileointiveitsi, ja olen haaveillut myös keraamisista veitsistä, koska monella tuttavallani on sellaiset ja ne ovat kuulemma todella hyviä. Nyt sitten sain aikaiseksi vihdoin ja viimein hommata sellaiset! Jos olisit tiennyt että ne saa näin helposti netistä tilattua en varmaan olisi jahkaillut näin pitkään. :)

Olen viime aikoina taas yrittänyt saada aikaiseksi lukeakin ruuanlaiton lisäksi, koska huomaan että yhä vähemmän on nykyisin aikaa paneutua kirjallisuuteen. Suorastaan hävettävän vähän! Tänä kesänä ajattelin ihan tosissani tutustua klassikoihin ja olen nyt aloittanut Emily Bronten Humisevan harjun. Ainakin näin alkuun vanha kieli tuntuu vähän oudolta, mutta eiköhän siihen pääse sisälle, toisaalta kirja myös vaikuttaa hyvin kiehtovalta. Mutta kirjoitan siitä lisää kunhan olen sen lukenut!

Kuvassa Bronten sisarukset Branwell veljen maalaamina.