Moikka kaikille! Tämän viikon olen viettänyt leipoen ja työskennellen, leipoen ja taas työskennellen. Tuntuu ettei liikunalle jää aikaa millään. Olen kuitenkin tehnyt muutamia pieniä muutoksia elämäntapoihini, joilla olen saanut tämän kesäksi kuntoon 2014 -projektini alkuun. Ensinnäkin tilasin askelmittarin, vesipullon ja muutamia muita varusteita urheilu-kauppa.com -verkkokaupasta. Seuraavaksi päätin kulkea kaikki työ- ja kauppamatkat tästä lähtien kävellen ja muutenkin kävellä enemmän. Kilpailuhenkiselle tuo askelmittari tuo mukavasti puhtia matkaan.

Olen myös alkanut keräämään itselleni terveellisten reseptien keittokirjaa. Hyviä reseptejä tähän tarkoitukseen löytyy muun muassa Kunto Plussalta, Kevennykseltä ja Kiloklubilta.

Suurin ongelma minulla tässä laihdutuskuurissa on se, että en osaa olla syömättä taikinaa. Aina kun leivon jotain, minun on pakko "maistella" taikinaa eli siis kauhoa sitä suuhuni muutama ruokalusikallinen. Eilen tein tällä ohjeella nutellafudgeja, koska "pakkohan nyt näin helppoa reseptiä on kokeilla". Heh, no mutta eikö elämässä pidäkin olla muutamia nautintoja?

b6fe165115e51de66d06444829d545c7-normal.